Cate B’s writeaway

Mitä tehdä, kun ensin ahdistaa ja sitten yhtäkkiä on täynnä pakahduttavaa iloa ja onnea. Olenko seonnut? Ehkä en, ehkä vain onni asuu sisälläni. Ehkä paluu varsinaiselle työpaikalleni ahdisti minua niin paljon, että ilahduin todella pakahtumiseen saakka siitä tiedosta, että saan notkua täällä yksinäisellä asemallani vielä kokonaisen viikon. Paluu siirtyi taas.

Lisäksi lähetin viestin rakkaalle Mustatukkaiselle, et mentäskö syömään, mä tarjoon, ihan vaan siks, et se on niin kiva. Ja tuki ja turva. En tajua mitä oon tehny, et nyt se oli niin kiva mulle, vaikka olin tosi sika viikonloppuna. Tai siis mokasin ja jajajaja… ja kuitenkin oisin vaan halunnu halata sitä, kun se oli niin kiva. Jos se ois vittuillu tai ollu puhumatta mulle, mä oisin taas vajonnu jonnekin ahdistukseen, kun muutenki ahdisti, en saanu nukuttuakaan, aamulla enkä illallakaan, kun mietin itteeni ja mokaani. Mut Mustatukkainen unohti koko jutun ja oli vaan kiva ja iloinen. Kiltti, mun pelastajani.

Aloin siis kyynelehtiä töissä Mahtavaa, eikö?

Elämä on kuin vuoristorata, mutta sellainen, missä on risteyksiä. Valinnat määrittää kaiken. Myös se, et jättää valitsematta. Mitkä mun valinnat ois tällä hetkellä? Millasia niiden pitäs olla, et pääsisin siihen suuntaan johon mä haluan? Tai mikä se suunta on, minne mä haluan? Mikä mun päämäärä ois? Ei mulla kyllä sellasta oo, enkä haluu tietääkään, minne päädyn, tärkeempää on se matka, maisemat ja matkaseura etenkin. Pohjallakin on käytävä joskus. Kunhan on seuraa, joka vetää mut sieltä ylämäkeen, auttaa ees alkuun, ettei yksin tarvi ryömii ja surra.

Selkeesti parempi mieli mulle tulis toisessa työpaikassa. Aluks se tietysti ahdistais, ku pitäs tutustuu uusiin ihmisiin ja yrittää sopeutua ja osata uusia juttujakin. Mut se, et ei ois noin ahdistava fiilis siitä, ettei musta pidetä, auttais pitkälle. Myös se, jos työmatka ei ois noin pitkä auttais. Tai se, et vois saada lomaa ja vapaata sillon ku haluais, eikä vaan sillon ku muillekin käy. Et vois tehdä jonai päivänä tuplan ja sit olla vapaalla seuraavana. Se ois huippua.

Mut mitä muuta? Onks työn lisäks jotain muutettavaa nyt? Kuulostaa omiin korviini siltä, et ois tietenkin, et mun pitäis muuttaa sitä selkeetä juttua, joka meni pieleen tänä viikonloppuna. En vaan ryhdy siihen, et en tee sitä ja tätä koskaan enää. Aion pitää hauskaa ja sekoilla koko elämäni. Jos joskus menee yli ja tapahtuu jotain, ni sit niin käy. Jos joku ei pidä siitä, voi mennä muualle. Paitsi jos joku kärsii siitä oikeesti, ni sit vois miettii asiaa uudelleen. Mut kauempaa on turha tulla moralisoimaan.

Elämä näin, leffojen, bileiden, ystävien ja kirjojen maailmassa on parasta. En mä halua jotai filosofiaa tai uskontoa elämääni. En mitää lisää. Rakkaus on mulle sisältö, samoin elämästä nauttiminen, ystävyys, läheisyys, ilo, ja sellaiset asiat. Vakaviakin juttuja on tietysti, mut en rupee tekemään itestäni vakavaa tai rypemään jossain virheissäni.

Tanssi kohti auringonlaskua ois ehkä se suunta. Hiekkarannalla paljain jaloin, mekko hulmuten ja aallot pauhaten. Siinä se. Ehkä ei ihan mitä odotin itteni tarvivan, mut tätä ehkä kuitenkin tarvitsen enemmän kuin sitä moraalisaarnaa, mitä odotin itteni kirjottavan.

Ei mun pitäisi olla näin vietävissä. Ei, vaikka mikä olisi. Pitäisi vaan pystyä tuntemaan ja olemaan oma itsensä ja nauttimaan kaikesta kivasta. Vaikka kämppis olisi millainen. Mutta kun ei pysty. Mustatukkainen ns. murjottaa edelleen, tai ainakin on äreä. Tiuskii ja hermostuu melkein kaikesta mitä sanon. Eilen tulin siihen johtopäätökseen, että mun täytyy vaan jättää sanomatta puolet siitä, mitä haluaisin. Olla vaan hiljaa. Koska se vaan hermostuu tai ainakin tiuskii mulle, joten mulle tulee vaan pahempi mieli siitä.

Eilen tuntui, että siitä se on ihan normaalia tiuskia mulle. Ettei se oo ollenkaan siitä erikoista tai väärin. Oonkohan mä väärässä? Jos se vaan sanoo niinku aina ja mä sit luen sen tiuskimiseks? Voiko se olla niin? Ei kyl voi. Mut ehkä sil on paha mieli töistä ja sit se vaa purkaa ne muhun? Sit se ei haittaa, koska läheiset ne on niitä aina, jotka saa sellaset asiat kestää. Ja on se oikeinkin, täytyis vaa saada se muilla jutuilla paremmalle tuulelle.

Mut siis kivaa on tiedossa, kun kaks kaveri tulee kylään tänää ja mennää keikalle illalla. Toivottavasti Mustatukkaisellakin on kivaa ja toivottavasti se jollain keinolla löytää bilefiiliksen.

Kirjoitusstoppi päällä. Ei ole sitten pystynyt mitään kirjoittelemaan. Nooo, uudella innolla taas.

Harmittaa, et kivan lisäks tulee aina jotain kurjaa. Mustatukkaisella on kai huonot päivät, sitä ehkä vituttaa työt, ehkä se, että mun kaverini tulee meille perjantaina tai sitten ihan joku muu. Mutta kun se ei sano, mikä se on, en voi tietää. Kysyminen ei tuu kysymykseen, koska se sitä suututtais vielä enemmän. Ei ihan helppoa tääkään. Tai sitten sitä vitutti jo valmiiks, et tuun kotiin ja saatan olla pahalla päällä, kun se vaan pelaa. Mut ei, kun en ollut, niin se sitten oli itse. Aika tyhmää. Ja aivan turha sen on luulla, et mä puhun sillekään, jos se ei vastaa ees. Siis oon selittäny sille, et töissäkin käy niin, jos muut ei vastaa, en mä ala montaa kertaa yrittää. No, en sit vaa puhunu, ajattelin, et kai se sillä ohi menee. Ja menihän se. Nyt vaikuttaa ihan ok tilanteelta taas. Ehkä, ellei sitä tosiaan vituta mun kaverin näkeminen ja sen yöpyminen meillä.

Töissä alan olla ihan niillä rajoilla, et lopetan, jos löydän paremman paikan. Aika paljon ois kaikkee tarjollakin, Helsingissäkin. Pitäis kai vaan hakee, eihän siinä mitään menetä.

Hiukan päätä hajottaa. Töissä. On. Paskaa.

Käsi ylös keille vittuillaan töissä täysin avoimesti, mutta kenellä ei ole oikeutta sanoa a yhtään b mistään. Juu. Minäpä se. Ei hiukan kierrä enää verikään päässä. Työkaverit käy joka päivä lounaalla jossain muualla, aikaa en tosin oo ottanu, et menikö vaan 40 minuuttia, vai enemmän, mut mulla se ruokis on vaan 30. Ja sit toiseks, tyypit lähtee joka päivä kahdestaan sinne lounaalleen, eli joka päivä mä teen kahestaan toisen tyypin kans töitä sen aikaa, oli kiire mikä tahansa. Kolmanneks tai vittu viidennekstoista, tyypit lähtee aiemmin, oli päivä mikä tahansa. Et vaik on kuun kiireisin päivä, ni ei, me oltiin duunissa jotai kuus tuntia, joista puolet ruokiksella, tupakalla ja muuten vaa laiskottelemassa. Ei mummin kaprihousut sentää!

Joo, jotenki mä aina mokaan, mä aina oon se, joka on väärässä ja laiska, vaik ne ite ois miten kauan poissa. Pahinta on, et ne tekee joka vitun jutun kahdestaan. Melkein menee vessaanki yhessä. Mä sit samalla mitalla menin kans yhtä aikaa…

Nyt taas tuntuu siltä et oon kohtuuton, et teen mäkin niin, mut vitut mä teen! En oo tollanen. Ja mun tekemiset on yhtäkkiä jotai syynäyksen alaisia, ja kaikki, mitä mä teen, on jotain pipertelyä, et ne taatusti puhuu, ettei tajuu ees mitä mä teen. Ja jotain turhaa taatusti, et ei niitä nyt kannattais tehä, tekis myöhemmin, tai et tyhmää ees tehä noita juttuja.

Kevyttä sadepilveä siis edessä. Niitä vituttaa sekin, että mä edes katoin sitä vähän et jees, miten kiva et lähette tänäänki aiemmin. Jepajee.

Noo, mut kun katsoo toisaalle elämässään, on kaikki loistavasti. Mustatukkaisen kanssa on kivaa, mukavaa, kotoisaa ja loistavaa. Tykätään samoista jutuista, leffoista, bileistä ja kaikesta sellasesta ja on kivaa tehdä niitä juttuja yhdessä. Ja on kivaa, kun voi puhua asioista, valittaakin äänekkäästi töistä ja muusta. Nytkin on hyvä suunnitelma viikonlopuks, Mustatukkaisen kaveri tulee kylään ja mennään yhessä baariin. Mun ystäväni tulee myös käymään vaan kahvilla mun kanssa. Voisin vähän shoppailla samalla.

Juuuba, olen unohtanu päivitellä noita 30 biisiä haasteen biisejä, pitää laitella vaik tänää useempia… Uskottavaa…

Oopsydaisy tai jotai sinnepäin. Jäi sit taas sunnuntai välistä. Laitetaa nyt sit tänää kaks.

Day 12 - A song from a band you hate

Yö: Rakkaus on lumivalkoinen.

Juu. Hieno biisi, mut kauhee bändi. Ei voi kestää. Mut tota voin kyl kuunnella. Ainakin joskus. Ellei sen laulajan ääni käy liiaks hermoille. Uaaah, kauheeta. Tykkäsin yöstä joskus ihan pikkusena, mut sit aloin inhota moista sontaa.

Day 13 - A song that is a guilty pleasure

Pitbull: Hotel Room Service

Ihana-kamala biisi. Tykkään, vaik samalla inhoon. Biisiin liittyy muistoja, vähän kurjia muistoja, mut samalla ne samat muistot on ihaniakin. Outo guilty pleasure todellakin. Tykkään, vaik sanatkin on mitä on. Kauheet ja rumat. Mut kuitenki biisi on tanssittava ja ihan jees. Enpä osaa kyl just nyt selittää tätäkää oikein.

Hehe, onpa sit jääny yks päivä välistä. Viime sunnuntai… Toivotaan, et nyt ei jäis, vaa jaksasin sillonki kirjottaa jotai. Mutta eihän se mitää muuta, menee vaa yks päivä kauemmin ku 30 päivää näiden laittamisee

Day 11 - A song from your favorite band

Apulanta: Valas

Apista oon fanittanu jo kauan. Kaverini seurasi niiden kehitystä ihan alusta asti, mä pari vuotta sen jälkeen vasta. Eli ollaan samoja ikiä ku Apiksen pojatkin, joten aika nuorina sitä alettiin. Nytkin se kolahtaa, vaikka pitäis varmaa tän ikäsenä kuunnella vaa humppaa tai LauriPähkää. Ei pysty. Apulantaa on hoilattu sekä abipirskeissä ennen baariin pääsyä, Piiskaa, hei beibi anna mulle piiskaa ja myös anteeksiantoa kaverilta pyydellessä, pahempi toistaan -tyylillä. Enpä tiedä, kertookohan tää jotain syvällistä musta, tuskin…